Risteytysruuna Kaneli oli pienelle 8-vuotiaalle tytölle ilkikurisine silmineen ja lehmänkirjavine karvoineen varsinainen sydämensulattaja. Kaneli oli tallin pienin ja mielestäni myös söpöin poni ja taisi niin muutama muukin ajatella. Vuoden ajan kävin tunneilla ja aina mahdollisuuksien mukaan toivoin Kanelia tunnille, kunnes tuli ikä yhdeksän täyteen ja äitin ja tallinpitäjän erikoisluvalla sain alkaa myös hoitaman Kanelia.
Olin jonkin aikaa kakkoshoitaja, kunnes lopulta sain Kanelin yksin hoidettavakseni. Hienointa oli, kun ennen talliremonttia Kaneli asui yksäripuolella ja sain sinne astella uuden hoitopakkini (oikeasti se oli työkalupakki) kanssa, joka maanantai ja torstai.
Talli, jossa Kaneli asui, järjesti aina lomilla vuokrauksia ja vuokrasin aina Kanelia, vaikka aloin olemaan jo hieman pitkä. Viimeisen ratsastustunnin Sata-Hämeellä sain mennä Kanelilla. Vaikka tämä tunti ei mennyt mitenkään erityisen hyvin, oli se hyvä tapa hyvästellä talli ja Kaneli myös samalla.
Opin Kanelilta valtavan paljon. Tasapainoni kehittyi noiden 2-3 vuoden aikana niin paljon, että sitä kehitystä ilman en varmaan olisi edes ehjin nahoin selvinnyt monista myöhemmistä pukituksista isommilta hevosilta ja poneilta. Kaneli opetti myös kärsivällisyyttä tälläiselle vielä silloin pienelle ja ymmärtämättömälle tytyölle.
Kiitos Kaneli ❤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Muistathan jättää asiattomuuden omaan tietoosi!